23.08.2016By: Instrumentarium

Tyylitunnustus: Terhi Pölkille opiskeluajat Lontoossa olivat tyylin kulta-aikaa


Kenkäsuunnittelija Terhi Pölkki luottaa laadukkaisiin materiaaleihin suunnittelussa ja pukeutumisessa. Rakkain kukkamekko on säilynyt äidiltä yli 30 vuoden takaa.

Terhi Pölkki

 Terhi Pölkki: Laatu on mukavuutta

Olen ollut 13-vuotiaasta asti täysin muotifriikki. Nuorempana tein vaatteita itse, lainasin isosiskojen vaatteita ja yhdistelin eri tyylejä.

Opiskeluajat Lontoossa olivat oman tyylini kulta-aikaa. Kun opiskelin London College of Fashion -koulussa, kaikki seurasivat uusia trendejä ja omaan pukeutumiseen kiinnitti enemmän huomiota. Rahaa ei kuitenkaan ollut käytössä ja tyyli oli paljon kokeilevampaa. Lontoo on täynnä vintage-putiikkeja, joista teki löytöjä pikkurahalla.

Lontoon staili on aika räkänen ja siellä oli ihan ok olla vähän resupekka. Kun tuli käymään kotona Suomessa äiti huokaili, että eikö minulla ollut siistimpiä vaatteita. Käytössäni on edelleen Lontoosta viidellä punnalla ostettu armeijamainen parkatakki, jonka kuntoa olen myös itse alkanut pikkuhiljaa kyseenalaistamaan.

Tyyli on vapautta pukeutua niin kuin itse haluaa.

Minulla ei ole yhtä tiettyä tyyliä. Joskus haluan pukeutua rennommin, mutta joskus saatan fiiliksen mukaan pistää päälle kynähameen ja skarpin kauluspaidan. Mukavuus on tärkeintä.

Omistin farkut viimeksi kaksi vuotta sitten. Käytän paljon mekkoja ja hameita. Ne ovat paljon matkustavalle helppoja heittää päälle lentokoneeseen puristavien housujen sijaan. Ostan vaatteeni matkoilta ja suunnittelijaystäviltäni. Lempimerkkejäni ovat Creatures of Comfort ja Rachel Comey.

Luottomekkoni on kukkamekko, jota äitini käytti odottaessaan minua. Mekko on yli 30 vuotta vanha ja kulkenut mukanani ympäri maailmaa. Kontrastin luomiseksi yhdistän mekon bomberiin tai Leviksen farkkutakkiin.

Itse käytän ainoastaan oman mallistoni kenkiä. Minulla on lupa ostaa muilta merkeiltä ainoastaan juoksulenkkareita ja kumisaappaita. En käytä koskaan kahta päivää peräkkäin samoja kenkiä. Suunnitellessa mietin minkälaiset kengät itse haluaisin, en sitä millaiset tarvitsisin.

En halua suunnitella vain yhden vuoden hittituotteita.

Vaikka trendit näkyvät mallistossani, laatu ja tyylini tuovat ajattomuutta ja pidentävät tuotteen elinkaarta. Materiaali on pohja, jolle rakennan malliston. Kengissäni käytetään kasviparkittua nahkaa, joka on ekologista, eikä siinä ole käytetty kromia tai raskasmetalleja

Terhi Pölkki

Olen alkanut panostamaan omassa pukeutumisessa enemmän laatuun. Ostan vähemmän, ehkä vähän kalliimpaa, mutta laadukkaampaa.

Laadun tajuaa vasta kun vaatteen pukee päälle.

Kun pyöräytin Arelan kashmir-kaulahuivin ensimmäistä kertaa kaulan ympärille, mietin miksi olen koskaan käyttänyt muita huiveja. Nukun pellavalakanoissa ja arvostan hyviä materiaaleja myös sisustuksessa. Pieni luksus tuo mukavuutta ja tekee arjesta ihanampaa.

Teksti: Nina Alanko Kuvat: Tiina Eronen

Seuraa Terhi Pölkkiä FB:ssa ja Instassa.

Psst. Katso tästä, mikä on Terhin suosikkiaurinkolasimalli Instrun valikoimasta.

 


Uusimmat blogimerkinnät: